ps. varautukaa taas kerran suureen määrään melodramatiikkaa tai jotain sinne päin :-D
kaikki mua yhtää paremmin tuntevat varmaanki tietää paremmin ku hyvin, että mä en koskaan ikinä milloinkaan ryhtyis kaukosuhteeseen. Raminki kanssa ollaan monet kerrat puhuttu sitä että luojan kiitos meillä ei oo kaukosuhde, se ois maailman hirveintä. no, taidan pikkuhiljaa alkaa uskoo sanontaan "rakkaus on sokee" tai no tässä tapauksessa vähintääki "järjetön" sillä 7 päivän päästä tästä tekstistä mä oon ryhtymässä sellaseen. ja vieläpä pahimman mahdollisen laatuseen! siitä asti ku tytöt löysi rakkautensa toisista kaupungeista, oon sääliny niitä siitä että ne joutuu pakon edessä oleen niin niin paljon erossa kultseistaan. tässä tilanteessa kuitenki esim. joku Helsinki-Tampere tai jopa vaikka Helsinki-Rovaniemi välimatkaki alkaa tuntuu lähinnä naurettavalta, nimittäin tää ainoo mies jota oon koskaan oikeesti rakastanu (sillai romantillisessa mielessä) ..
..muuttaa 7 päivän päästä Egyptiin about 5 kuukaudeks. älkää pelästykö, mä en todellakaan oo saanu tietää tästä tänään tai viime viikolla, itseasiassa me ollaan molemmat tiedetty tästä about Marraskuusta saakka. muistan vieläki kuinka sillon ajattelin, että sitte ku Rami lähtee, me ollaan seurusteltu 9 kuukautta, nyt en voi uskoo että se 9 kuukautta on tosiaan kulunu. musta tuntuu yhä että Ramin lähtöön ois se pari kuukautta, tai vähintäänki pari viikkoo, mutta ei, siihen ei oo kun pari päivää! ja nyt saatan kuulostaa oikeesti draamaqueenilta, mutta mä en ihan oikeesti tiedä kuinka tuun selviään.
mun paras ystävä - jolle normaalisti puhuisin n. 7 tuntia päivässä, joista ihan hyvin vaikka 3 voisin jauhaa ikävääni ilman että Hella kyllästyis ja sais hepulia - on tällä hetkellä lähes yhtä kaukana ku mihin toi mun rakas poikaystäväni lähtee. ja tiettekö kun joku kaveri lähtee johonki, nii tottakai ikävä on ihan järjetön ja olo tyhjä, mutta skypen, facebookin yms avulla sitä vaan jotenki selviää, mutta mun mielestä poikaystävä on eri juttu. Skypen kautta ei voi pitää kädestä, pussata, halata, nukkua sylikkäin.. Skypen kautta ei voi koskettaa millään tavalla ja ehkä just se (sen lisäks että normaalisti puhuis joka päivä ja näkis viikossa useemmin ku olis näkemättä) on pahinta koko jutussa.
mä en ees osaa nimetä asioita joita tuun ikävöimää, välillä jossain tilanteessa muhun vaan iskee se tunne että tätä tuun ikävöimään niin paljon. viimesen kuukauden aikana oon itkeny varmaan joka kerta ku ollaan Ramin kanssa nähty, eikä musta edelleenkää tunnu että kyyneleet tän lähdön takia olis vuodatettu.. vaikka mä tiedän että tää Egyptiin lähtö pidemmäks aikaa on ollu Ramin haaveena jo kauan ja että sillä tulee oleen siellä hauskaa, silti mä tuun varmasti joka ilta yksin nukkuun mennessäni ajatteleen että miksei se vois olla täällä nukkumassa mun vieressä, joka kerta ku mun tekis mieli siipiä mä mietin miksei se vois tulla mun kanssa syömään, joka kerta ku mä haluisin kattoo jonku maailman huonoimman leffan mä tuun toivoon että se olis täällä kattomassa sitä mun kanssa. mutta ei se koskaan oo. 5 kuukautta on ihan älyttömän pitkä aika eikä sitä edes tajua ennen ku se on todellista. tottakai mä meen käymään Egyptissä, mutta siihenki on aikaa vielä yli 2 kuukautta ja koska Rami on töissä ja Egypti (etenki tää kaupunki jossa Rami tulee asuun) on Egypti ja en esimerkiks voi kauheesti liikkua yksin ulkona yms, en voi viipyä siellä mitään 6 viikkoo, koska mulla tulis vaan älyttömän tylsää. en tiä enää mitä tästä asiasta sanoisin, muuta ku että pyydän anteeks jos mun postaukset välillä koostuu ikävöinnistä tai niitä ei tuu ollenkaa.. jos jollain on ykski hyvä vinkki selvitä tästä nii kertokaa ihmeessä?
mä en vaa jotenki voi uskoo että tää tapahtuu just mulle, sille joka ikävöi poikaystäväänsä pahimmassa tapauksessa jo parin päivän jälkee vaikka kuinka ois Agia Napassa bailaamassa.. tiän, oon varmaa jotenki yliherkkä ja teistä tää tuskin on yhtää nii iso juttu ku musta, mutta kerroinpaha nyt kuitenki jos tää vaikka jotenki helpottais mun oloo edes vähän :-D syystä että Ramin lento lähtee tiistaina 21.6 ja sitä ennen sen täytyy lähtee Hirvensalmelle mökille viemään vähä tavaroita yms ja se lähtee sinne torstaina, en todellakaan aio jäädä tänne ja hyvästellä Ramia 4 päivää aiemmin ku on pakko, eli siis lähen mukaan torstaina tai perjantaina ja palaan sitte tiistaina, toivon paljon että te ymmärrätte etten kenties ehdi ajastaa teille joka päivälle jotain, joten loppuviikosta saattaa olla vähän hiljasta, pahoitteluni :-( laitan kuitenki poikaystävän hyvästelyn ja viimeset hetket sen kanssa tän blogin edelle.
noni, nyt tää on kerrottu enkä oikein tiä miten lopettaisin tän tekstin joten lopetan vaan tälläi perus: palaillaan!
et oo yliherkkä ainakaan mun mielestä, toi olis munkin mielestä aivan hirveetä! oon ihan samanlainen kun sä tän tekstin perusteella. oon ollu joitakin aikoja myös erossa poikaystävästäni ja ekat päivät oli ihan kauheita ym mutta sitten siihen jotenkin tottuu. ei kokonaan mutta JOTENKIN. tiettyihin aikoihin tai tiettyjen asioiden tapahtuessa tulee sairas ikävä tietysti ja se on koko aika sielä taustalla, mut kyl siihen tottuu oikeesti!
VastaaPoistakiitos rohkasusta :) totta kai se varmasti ajan myötä muuttuu helpommaks, ja kaikkeen tottuu ainaki vähän ku tietää et se kestää vaa rajallisen ajan:) varmaa nyt aluks tuntuu iha kauheelta ja viimeset yhteiset päivät tulee olee aika haikeita :(
VastaaPoistaoivoi! mun poikaystävän armeija aika oli ihan hirveetä! Varsinkin ekat kaks viikkoo oli ihan järkkyjä ja itketti vaan.. ja se kokonainen puolivuotta oli kamalaa, vaikka nähtiin melkein joka viikonloppu! Apua voin kuvitella miltä susta tuntuu! Mutta voin sanoa, että siihen tottuu, niinkun toinen anonyymi jo kirjotti! Tsemppiä sulle hirveesti.. se aika menee nopeesti, ettet huomaakkaan! sun pitää keksiä kaikkee kivaa tekemistä tyttöjen kanssa ja viettää oikeen omaa laatuaikaa!! urheilet, teet töitä ja shoppailet!!! ;) Ja mieti, pääset kuitenkin EGYPTIIN ottaan arskaaja viettään ihanaa aikaa poikaystäväs kanssa!!! ps oot ihana
VastaaPoistaetkö pelkää egyptin tyttöjä?? :D
VastaaPoistavoi ei, tosi kurja juttu! mä niiin ymmärrän sua, oon ite ihan samanlainen. kun mun poikaystävä meni inttiin niin se tuntu ihan maailmanlopulta, koko ajan itketti ja mikään ei tuntunu miltään, ei huvittanu tehdä mitään ja yleensä tosi hauskat jututkaan ei naurattanu. sitä jotenki lamaantu, kun oli tottunu siihen, että toinen oli koko ajan vieressä (mehän siis oltiin tollon lähestulkoon 24/7 yhdessä :D) ja sit yhtäkkiä se ei enää ollutkaan, eikä voinu edes soittaa sillon kun teki mieli. tai olis tietenki voinu, mutta eihän siellä armeijassa niin vaan aina siihen puhelimeen vastailla. no kuitenkin tota kesti ehkä pahimmillaan se eka viikko ja sit se alko päivä päivältä helpottaan ja pian olikin puolivuotta menny, kun itestään (kun näin jäkeenpäin miettii, niin aika meni todella nopeesti vaikka ei se sillon ehkä ihan siltä tuntunut). mutta joo eihän armeija oo todellakaan sama, kun tää teidän tuleva kaukosuhde, koska melkein joka viikonloppuhan sieltä sitten pääsee kotiin ja kyllähän siellä kassullakin sai aina välillä mennä käymään. mä toivon sulle vaan hurjan paljon tsemppiä ja jaksamista! muista, että se alku on pahin ja niinkuin anonyymi tossa yllä sanoi niin vähitellen siihen jollain tasolla tottuu. kaikkee hyvää veera! :) oot ihana.
VastaaPoistaAnonyymi 1: voi kiitos ihanasta kommentista ja rohkasusta <3 nii oon kans miettiny et ootan vaa innolla sitä että pääsen sinne :) ja tietysti Skypessä voi jutella ja kaikkee että kyllä siitä sit lopulta selviää, nyt vaan tuntuu kamalalta :(
VastaaPoistaAnonyymi 2: häh nyt mä en ihan tajunnu? :D tai siis miks pelkäisin, en tiä oks multa menny sit jotain ohi, koska en tienny että egyptiläisissä tytöissä ois yhtää sen enempää pelättävää ku vaikka suomalaisissakaa? :D
ja kuten sanoin, ni muutenkaa en kauheesti voi liikkua yksin ulkona tuolla, eli tuskin ne tytöt mulle mitään tekee ku oon Ramin seurassa:D
empuski: kiitti sullekki rohkasusta <3 alan jo pikkuhiljaa uskoo et tuun selviään ku jo nii moni on omasta kokemuksesta sanonu nii:)
jep, meillä on armeija sitte viä edessä tammikuussa, mutta ton jälkeen se luultavasti tuntuu iha lasten leikiltä :D ja totta, toi just on pahinta ku ei voi nähä eikä edes puhua sillon jos yhtäkkiä vaan siltä tuntuu! :( alku aina hankalaa mutta lopussa kiitos seisoo, niihän sitä sanotaa:) sit ku meen sinne ni onki jo puolet ajasta kulunu ja siellä tulee olee iha mahtavaa! :)
ettei egyptin tytöt vie ramia :D
VastaaPoistaaaaaaaa sä tarkotit sitä! :D hahhhaha :D mutta siis en, en todellakaan pelkää :) ensinnäki no ne on muslimeita, ei ne tee tollasia juttuja (okei ehkä vähän kärjistettyä mut siis periaattees) ja toisekseen, en pelkäis vaikka se lähtis Ibizalle :D koska luotan Ramiin täysin, joten ei kukaan sitä voi multa viedä :) se että jompi kumpi pettäis, ei todellakaan oo edes mun listalla asioista joita pelkään tossa viiden kuukauden erossa :D
VastaaPoistahyvä!! :) sulla onki hyvä itseluottamus!!! go girl
VastaaPoistakiitos:) kai mulla on sitäki, mutta myöski luotettava poikaystävä :D
VastaaPoistaVoi sua :'< iso sydän ♥
VastaaPoista:( niinpä! mutta kiitos kauheesti<3
VastaaPoistaSielä Ruotsissa ollessani niin mun parhaan (ruotti)kaverin poikaystävä oli samaan aikaan USA:ssa vaihdossa, kun mä olin Ruotsissa. Eli 10 kuukautta. Alussa en uskonut, että niiden suhde kestäisi tämän sillä ne olivat olleet vaan muutaman kuukauden yhdessä ennen kun se jätkä lähti vaihtoon (ja te kuitenkin jo yheksän). Mutta kyllä se sen kesti. Itelleni ei ois ikinä sopinut se suhde, että oisin ite ollut poissa ja poika odottamassa suomessa. Mutta helppohan mun on sanoo, kun ei sellasta tilannetta ollut, että ois tarvinnut ees pähkäillä. Ja tiedän muutaman muunkin parin jotka ovat selvinneet sen 10 kk ja ton yhden keissin oon seurannut koko vuoden ajan ihan vierestä. Joten tän tekstin jälkeen ja muutenkin uskon todellakin, että tuutte selviään tästä. Eka kuukausi voi olla kamala - mutta sen jälkeen se arki rullaakin taas nopeemmin. Ja pian oottekin taa syleikkäin kattomassa sitä paskaa leffaa!:) Haleja ja jaksamisia sinne, kaiken se kestää jos niin on tarkotettu!:)<3
VastaaPoistavoi vitsi mulla on kyllä ihania lukijoita kun jaksatte tsemppailla ja piristää mua kerta toisensa jälkeen :) kiitos Siiri, toi oli rohkaseva kommentti <3 kyl sitä pikkuhiljaa alkaa uskoon että itekki kestää ku kuulee enemmän ja enemmän tarinoita miten muut on selvinny:)
VastaaPoistaalan olla vakuuttunu et tää välimatka pelkästäää vahvistaa meiän suhdetta:)
Vaikka tää onkin vähän vanha postaus, luin tän vasta nyt, ja oikeasti todella paljon voimia sulle!♥ Ihan kamalaa varmaan (vaikka samalla se tietty vahvistaa suhdetta), en tiedä miten itse pystyisin tohon, olisin varmaan lähtenyt mukaan sinne Egyptiin :--D
VastaaPoistarankkaa se kyllä oli, mutta onneks oli! oon näin jälkeenpäin tosi tyytyväinen et jouduttiin tollon oleen erossa (niin kauheelta ku kuulostaaki!) koska oikeesti ero vahvistaa suhdetta niin paljon ja ku me ei koskaan jouduttu sitä inttiä kokeen niin toi oli vähä vastaava, okei oikeesti paljo pahempiki :-D mutta joo tottakai siitäki puhuttiin et oisinko lähteny mukaan, mut se ois ollu mulle henkisesti vielä raskaampaa, olla neljä kuukautta poissa kaikkien muiden läheisten ku Ramin luota, maassa jossa en ymmärrä ketään yhtään, en voi liikkua metriäkää yksin ja jossa on oikeesti (tai oli tollon, vallankumouksen takia.) aika vaarallista olla nainen ja vieläpä valkoihonen. oisin joutunu käytännössä hengaan joko koko ajan Ramin kanssa töissä tai sitte kaikki päivät neljän seinän sisällä niiden talossa. Rami ei ois voinu elää siellä "normaalisti" koska sen ois pitäny olla koko ajan mun kanssa ja mun kanssa siellä ei ois missään tapauksessa pystyny tekeen kaikkee mitä se normaalisti siellä tekis/teki. ja ku toi oli loppujen lopuks niin lyhyt aika, aika tarkkaan 4 kuukautta, joista kolme viikkoo mä olin siellä, niin parempi ratkasu oli ehottomasti mun jäädä Suomeen, niin hirveetä ku se oliki! oon vaan niin kiitollinen et toi kaikki on jo ohi, eikä toivon mukaan toistu enää koskaan :-D (okei nyt mulla alko soimaan päässä Asteen Normi päivä... :-D ) mutta joo sellanen romaani !
Poista